Eilen oli tän kolmoskurssin vika kerta ja tehtiin meidän lopputyökakku siellä. Kotona tein pohjat ja päällystin fondantilla. Kurssilla koristeltiin. Tosin ruusut olin tietenki tehny etukäteen kotona fondantista. Opeteltiin niitten tekeminen viime viikolla siellä kurssilla. Ekaa kertaa voin sanoa, että oon oikeesti ylpeä aikaansaannoksistani. :) Mielestäni onnistuin todella hyvin, ottaen huomioon et tää oli mun eka tämän tyylinen kakku jonka oon tehny ja mun ekat ruusut fondantista.

2139853.jpg

2139857.jpg

Laitettiin ne kurssilla kerroksittain. Alaosan kakku ois mulla voinu olla hieman paksumpi, niin ei ois toi tyhjä väli tullu noin korkeeksi. Kerroskakku piti kuitenki hajoittaa jotta sain sen tuotua kotiin ja kotona sitten paikkasin alemman kakun reijät fondantilla, sillä toinen kakku meni perheen isän työpaikalle syötäväksi ja toinen perheen äidin työpaikalle. Saa nähä et millasta palautetta sieltä saan. Itse mun ei tee yhtää mieli maistaa noita kakkuja ku ne vaan on sokeria ja sokeria ja sokeria. Tehdä kyllä voin mut muut saa syödä. :) Onneksi molemmilla vanhemmilla on isot työpaikat. :) No, mutta tässä kuva alemmasta kakusta paikkauksen jälkeen. Ja kukaan ei tiedä mitään et siinä on joskus ollu reijät keskellä kakkua.

2139862.jpg

Tässä vielä pienempi kakku.

2139867.jpg