Kaurislapselta otin tämänkin ohjeen. Oli kyllä todella hyvä ohje. Pohja oli tosi helppo käsitellä eikä se tarttunut joka paikkaan. Itse tein pienen muutoksen ohjeeseen, sillä levitin pohjan päälle ruohosipulituorejuustoa ennen varsinaisen täytteen laittoa. En sitten laittanut enää itse täytteeseen ruohosipulia.

1443069.jpg

Pohja:

4 dl vehnäjauhoja

2 dl juustoraastetta

2 tl leivinjauhetta

0,5 tl suolaa

50 g sulaa margariinia tai 0,5 dl öljyä (laitoin öljyä)

2 dl kermaviiliä

Sekoita kuivat aineet (sis. juustoraaste). Lisää sula rasva tai öljy ja kermaviili.
Sekoita tasaiseksi. Sekoitin ensin puuhaarukalla ja sitten puhtain käsin.
Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin 25 x 35 cm levyksi.

Täyte:

1 muna

1-2 dl juustoraastetta

2 rkl tuoretta ruohosipulisilppua

1 pss kinkkusuikaileita tai -rouhetta

Sekoita täytteen aineet puuharukalla tms. kulhossa ja levitä levyn päälle. Rullaa pitkältä sivulta suht tiukaksi rullaksi. Leikkaa rulla noin 1,5 - 2 cm paloiksi.  Käännä rullanpalat pellille leivinpaperin päälle ja voitele munalla. Paista 225 asteessa noin 12 min.