Nähtyäni tämän ohjeen Chocomumin blogissa en voinut vastustaa tämän tekemistä.

1280243.jpg

Itse käytin tähän melkein kolme pussilta pätkiksiä, joista toisen sulatin joukkoon ja toisen murustelin. Kolmannesta pussista laitoin koristeita päälle.

2 X 1 "pötkö" Minttudominokeksejä, eli yksi paketillinen

60-80g Voita

TÄYTE:

4 Liivatelehteä

10 Pätkistä

250g Maustamatonta tuorejuustoa (esim. Mascarpone)

1 tlk Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

½ dl Kuumaa kahvia

Murenna keksit ja sekoita sulatettu rasva keksimurujen joukkoon. Painele muruseos irtopohja- tai reunavuoan pohjalle. Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Hienonna sillä aikaa pätkikset ja sekoita ne tuorejuuston joukkoon. Vatkaa vaniljakastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita juuston ja suklaan joukkoon. Puserra liika vesi liivatteista ja sulata ne kuumaan kahviin. Lisää seos ohuena nauhana muun seoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita kakku vuoasta ja koristele esim. kaakaojauheella.